Vuosien varrelta

Toiminnan voidaan katsoa alkaneen vuoden 1982 keväällä.

Silloin Kellariravintola Montun omistaja Sinikka Tervaselkä hätyytti kanta-asiakkaansa ensimmäiseen, samana päivänä olevaan baaripuulaaki-otteluun lupautuen sponsoroimaan joukkuetta.

Parissa tunnissa saimmekin kokoon yksitoista kaveria joista monet eivät olleet jalkapalloa koskaan pelanneetkaan.
No arvaahan sen miten siinä kävi; takkiin tuli 11 - 0, mutta eihän se meitä lannistanut.
Toisessa pelissä tuli selkään “vain” 6 - 0, mutta porukan henki säilyi hyvänä.
Loppupeleihin saimmekin mukaan joitakin pelimiehiä ja onnistumisiakin alkoi tulla.

 

Osa alkuvuosien joukkueesta potretissa,
edessä vasemmalta: Jouni Hakanen, Juha Karhiniemi, Erkki Rantala, Janne Heilimä, Mauri Savolainen, Markku Koivukari, Teppo Reunanen, Heimo Haila,
takana vasemmalta Jorma Hakala, Rami Vartiainen, Tapio Halme, Vesa Puska, Erkki Viitanen, Jussi Hacklin, Raimo Kuusisto, Teppo Bärholm, Kari Aalto ja Jussi Virta.

 

Osa kavereista oli enemmän juoksu- kuin pelimiehiä, ja syksyllä sarjan päätyttyä pidetyssä palaverissa päätettiinkin aloittaa lenkkeily.

1982 osallistuimme enimmäistä kertaa yhden joukkueen voimin Karhu-viestiin Raumalta Poriin.

Saman kesän aikana osallistuimme kiitettävän runsaalla porukalla useisiin lähiseudun juoksuihin Montun nimissä.
Hauskaa kannustusta tuli jatkuvasti: “Taas tuo kaljaporukka”, “Onko kova krapula”, “Kaljakallet tulee”, toki se oli huumorimielessä lauottua positiivista kannatusta, olihan joku ravintolaporukka outo ilmestys hölkkäkilpailuissa.
Vuonna 1983 Yyterin piikille osallistuikin peräti 16 kaveria ja Karhu-viesti juostiin jo kahden joukkueen voimin.

Seuraavaksi tapahtuu...